Tanssipedagogiset periaatteet

Kasvattaja pyrkii tekemään itsensä turhaksi. Kyseessä on itsensä turhaksi tekemisen taito: tarjota sellaisia eväitä ihmiselle, että jonain päivänä hän toimii itsenäisesti, pärjää itsekseen, ja tietää silti, että halutessaan voi aina pyytää apua.

Oppimista ja vuorovaikutusta edistävät ajatukset:

Yksi: opettele sietämään epävarmuutta 
Kaksi: opettele tekemään päätöksiä (samalla tulee opeteltua sitä, että päästää käsistään jotain epätäydellistä)
Kolme: huomioi ne hetket, kun ajattelet ikävästi toisista ja yksinkertaisesti katkaise ikävät ajatukset.