Lyhyesti


Riina Hosio on rovaniemeläislähtöinen 
tanssinopettaja (AMK) ja tanssialan perustutkinnon suorittanut tanssija. 

Omana johtoajatuksenaan tanssin parissa hän pitää ajatusta "tanssi tasa-arvoisesti kaikille". Tanssin kuuluu olla kaikille saatavilla ikään, maantietelliseen sijaintiin, varallisuuteen, sosiaaliseen statukseen tai sukupuoleen katsomatta. 

Ihmisten välisissä kohtaamisissa Riina arvostaa eniten valoa, mahdollisuuksien näkemistä ja kannustamista. Aito vuorovaikutustilanne syntyy hyväksyvästä kohtaamisesta ja yhteisestä luottamuksesta.

Riina toimii tanssin tuntiopettajana kansantanssin parissa useissa nuorisoseuroissa ja yhdistyksissä Helsingissä. Riina on myös opettanut useiden vuosien ajan tanssin harrastajaryhmiä niin Oulussa kuin useissa Lapin kunnissa. 
Opetustehtävien lisäksi hän työskentelee kurssisihteerinä FolkJam-tanssiliikuntamuodon parissa.

Riina on Tanssiteatteri Hämyn kannatus ry:n puheenjohtaja. Aikaisempaa omaa taiteellista työtään Riina on tehnyt eniten Tanssiteatteri Hämyn parissa. Hämyn lisäksi Riina on toiminut tanssijana mm. Rovaniemen teatterilla sekä lukuisissa koreografioissa tanssinopettajaopintojen aikana.